Omaisena on tärkeää pitää itsestään ja omasta jaksamisestaan huolta.

Haasteellisinta se on itsellä ollut  nyt kun on pienet lapset.Mies oli huonoimmassa kunnossa mitä koskaan samaan aikaan kun perheesemme oli juuri syntynyt kauan odotettu ihana vauva. meillä oli myös 2,5 vuotias esikoinen.Arki oli tosiaan raskasta, täynnä työtä ja arjen rutiineja.Sitä ei kukaan   joka ei ole vastaavaa kokenut ymmärrä millaista se on ollut. Enkä itsekään tajua kuinka sitä vaan on selvitty päiväsä toiseen...jotenkin se vana on mennyt, sitä on hoitanut lapset ja puolisoakin minkä on ehtinyt.  

tiedän että itsestään pitää pitää huolta.Kun ei pääse lenkille, luontoon, eikä voi ottaa omaa aikaa muutenkaan, silloinkin ajatuksissaan voi vaalia elämänmyönteisiä ja positiivisia juttuja...unelmoida, yms..kirjoittaminen ja lukeminen sekä netti on olleet iso tuki, jotain muuta arkeen ja päiviin  on  tarvinnut , jottei  lasten kansssa olo ja masentuneen tukeminen  uuvuta tai sokeuta.   

Toki voit aina pyytää jonkun hoitamaan lapsia ja delegoida kotitöitäkin jollekulle, toisaalta vauva ja taaperovaiheessa haluan  itse olla pääsaääntöisesti  lasteni hoitaja.saan heistä ja heidän kanssa olosta voimaa ja saan toteuttaa äitiyttä siten kun haluan.Olla paljon lähellä, imettää ja nukuttaa vieressä.Olla läsnä ja saatavilla.ja ei ole helppo pyytää ketää vierrasta kotiin kun mies stressaantuu siitäkin ja eihän sitä muutenkaan ole helppo pyytää lapsillle hoitajaa kun mieskin on kotona kummiskin.

Omat harrastukset ja oma työ on henkireikiä.Ellei omaa elämää ole tai ei osaa irrottautua omaisena olosta muuhinkin elämän uupuu itse.Vaikka miehelläni on masennusta en ole menettänyt elämäni hyviä juttuja.Minulla on oikeus nauttia elämästä , olla ilonen ja tehdä asioita joista pidän.Vomalla hyvin tuen puolisoanikin parhaiten.Hän ei tarvitse kantaa minusta huolta-se on hänellekin yksi tärkeä asia kuntoutumisen tiellä.

Meillä on ihana koti, parisuhde ja ja lapset,ne kaikki  ovat  ilon aihe päivittäin...lapset antavat merkityksen ja toivon , koti ja parisuhde pohjan kaikelle.

vertaistuki, ajatusten vaihto samankielisten kanssa ja tiedon hankkiminen  on myös minua auttaneet. siksi tätäkin kirjoitan, josko joku ottaisi kantaa ja vaihtaisi kokemuksiaan...meitä omaisia on paljon enemmän kun masentuneita sillä onhan  monelle heistä monta meitä läheistä. 

Yksin ei pitäisi jäädä.eilkä tarvitse.