Masentuneen puolisona arki on kuin vuoristorataa,toisen päivän voiniti määrää osin   senkin millainen omasta päivästäsi tulee ja sen toteutuuko joku yhteinen suunnitelukin juttu vai ei.Toisaalta sitä oppii elämään suunnittelematta edes kovin paljon ennalta asioita , varsinkaan menoja tai muita sellaisia juttuja  joiden peruminenkin on hankalaa.

stressin säätely on tosi tärkeää, elämän pitäisi  olla mahdollisimman tasaista ja rauhallista.Aina se ei ole mahdollista, elämä on täynnä kaaosta, kiirettä , kriisejä, nitä  ei voi kukaan välttää eikä ennakoida.

Kiire  on syytä unohtaa,aikataulut on syytä pitää välijnä ja joustavina.Mikäli läheiset tietää masennuksesta on helpompaa muuttaa sovittuja suunnitelmia heidän kanssaaan mikäli  ei jaksakaan.   

Puoliona sitä joutuu venymään ja ymärtämään.Puolisona saa  itsekin kestää kummaksuntaa ja ihmettelyä toisten taholta,:monet oman elämän ja arjen asiat toimii toisin kun ns.normaalissa perheessä.

Jotenkin sitä toivoisi että ihmiset selittäisivät ja neuvoisivat vähemmän.Kuuntelisivat enemmän ja ottaisivat toedesta sen minkä kuulevat, mitä kerromme.Vähättelemättä, suurentelematta, kauhistelematta, tai olemalla yltiöpositiivinenkään.Stä toivoisi että olisi joku, joku joka olisi  vaikka hiljaa ellei ole sanoa  , kuuntelisi, ymmärtäisi,Keittäisi kahvit, toisi leipomaansa  leipää tai lakaisisi leivänmurut.Halaisi ja olisi vaan.Ei katoaisi, ei pelkäisi että tarttuu.  ei kysyisi eikä ihmettelisi, olisi vaan. 

Puolison elämä on raskasta ja yksinäistä.Toisaalta kuitenkin rakkaus ei katoa  masennuksen tullessa  perheeseen.Puoliso on edelleen  se rakas ihminen.Ja Hänessä on paljon muitakin puolia kuin se masennus, ei ne minnekään katoa.

Kaikki ollut hyvä on talllessa ja tallella toisessakin, masennus ei tarvitse olla pysyvä muutos eikä kukaan ole sataprosenttisesti muuttunut masennuksen myötä.Ajattelen itse masennuskesta että se on ei toivottu vieras mutta vain käymässä, ei jäämässä.Ajattelen myös ettei puolisoni ole masentunut vaan  mieheni jolla on masennusta.

Kun toinen on huonossa kunnossa, ihan pihalla sitö joutuu puolisona puuttumaan toisen elämään, tekemään puolesta asioita, valintoja yms.Sitä joutuu rajaamaan toista ja toisen tekemisiä.Masennuksen pahimpina aikoina puoliso on kuin äiti joka hoivaa ja pitää huolta, ja jolla on realiteetit ja arjen rutiinit hanskassa.  Mutta on tärekää ajatella että se on vaan tämän ajan rooli ja tehtävä jako, pian asiat taas palaa mahdollisimma lähelle entistä.

Masennuksen voi nähdä lähtökohtana, ei esteenä.Tosiasioiden näkeminen ja hyväksyminen on tärkeää.

Kun löydömme uudet tavat elää, toimia, tehdä töitä ja olla perheenä, pärjäämme kyllä.Eikä kyse ole siitä että olis nytkään tehty jotain väärin, oltu joku ongelmeperhe tai tehty asioita väärin.meille vaan tuli masenus niinkuin johonkin perheeseen tulee syöpä, sydänvika, aivohalvaus tai dementia.

Jos olis joku fyysinen sairaus tullut ei kukaan edes ajattelis et missä vika et kävi näin.Ymmärtäisivät van heti olla avuks ja sen että elämä on jatkossa toisin, toisenlaista.

Selviytymiskeinonamme se  ajatus ettei ei masennus ole kaikki  mitä meillä on on ollut tärkeä-Meillä on muutakin, ja enemmän sitä muuta.Meillä on myös tulevaisuus masennus kokemuksestamme huolimatta.

Jonain päivänä mieheni masennusjakso on vain yksi elämä elämänkokemus muiden joukossa.Pian olemme jo unohtaneet pääosin koko ajanjakson, ainakin sen raskauden , muistamme sen yhtenä jaksona elämänpolullamme.Masennus oli  yksi niistä opettajista joka opetti mikä elämässä on tärkeää.

Avioliitto yhdessä masentuneen kanssa ei ole mikään järkiavioliitto, sen siis täytyy olla rakkautta.

En vaihtais päivääkään pois, en tekisi asioita toisin, Tämä on meille annettu elämä.

ja me toisillemme matkakumppaneiksi-yhdessä olemma voittamaton pari.